Miksi Baltiaan kannattaa matkustaa talvella?

Talvinen Baltian matka antaa varmasti unohtumattomia muistoja ja opettaa arvostamaan kaikkien vuodenaikojen kauneutta.

Baltian maat ovat talviseen aikaan kuin eloon herännyt postikortti täynnä joulukoristeita, perinteisiä toreja sekä piparkakkujen ja glögin tuoksua.

Tässä muutamia lempijuttujamme, jotka kannattaa kokea talvisin Riiassa, Vilnassa ja Tallinnassa.

Uppoudu historialliseen kauneuteen samalla, kun tutustut nykyaikaisiin kortteleihin, lukemattomiin vapaa-ajan aktiviteetteihin ja virkistävään luontoon.

 

 

Latvia

Taianomaista joulutunnelmaa

Legendan mukaan Riika on joulukuusen synnyinpaikka. Riika vastaa edelleen tuon legendan asettamia vaatimuksia, sillä kaupunki herää henkiin lumen peittäessä sen ja jouluvalojen syttyessä.

Eri puolilla kaupunkia on lukuisia joulutoreja ja joulukuusia, mutta tuomiokirkkoaukion (Doma laukums) tori on kaikkein merkittävin.

Siellä on musiikkiesityksiä, useita kodikkaita kahviloita suojapaikaksi kylmältä sekä ihania paikallisia herkkuja kuten karamellisoituja omenia ja peltoherneitä pekonin kera, joka on perinteinen latvialainen jouluruoka.

Every year, Doma Square in Riga hosts the main Christmas market

Photo by Live Riga

Lähistöllä olevalta Esplanāde-torilta löytyy kanitarha pienten iloksi, juhlakoristeinen maailmanpyörä sekä laaja valikoima käsintehtyjä lahjatavaroita. Joulutunnelmaa on mahdoton paeta täällä!

A great variety of handmade goods for gifts you will find at Christmas markets in Latvia

Photo on Live Riga

Joulutorien lisäksi tänä vuonna järjestetään toista vuotta peräkkäin Riian kaunis jouluvalopolku, joka kulkee kaupungin keskustan ja vanhankaupungin halki.

Voit seurata sitä Riian kuuluisten puistojen halki 1.12. alkaen 5.2. asti ja nähdä Riian hieman erilaisessa valossa.

In 2023, the second year in a row will take place Riga Christmas Lights Trail

Photo on Live Riga

Jokainen installaatio kertoo jonkin latvialaisen sadun ja valaisee vierailijoita hieman lisää maan rikkaasta kulttuurista samalla, kun he tutustuvat tärkeimpiin nähtävyyksiin.

Polku on jo saanut tunnustusta yhtenä Euroopan taianomaisimmista joulun valoteoksista, sillä jokaisessa installaatiossa yhdistyvät kaunis käsityö, sadattuhannet jouluvalot ja tunnelmallinen musiikki.

Riga Christmas Lights Trail helps to learn more about the Latvian culture

Photo on Instagram

Joulumatka Riikaan ei ole täydellinen ilman käyntiä Latvian kansallisoopperassa.

Merkittävin tapahtuma on uuden vuoden klassinen konsertti. Jos sinulta kuitenkin jää tuo tapahtuma väliin, ei huolta – oopperassa järjestetään lukuisia muita taianomaisia esityksiä.

The most prominent show in the Latvian National Opera is the classic New Year’s concert

Photo on Instagram

Pähkinänsärkijä-balettia esitetään koko talven läpi, ja se saa sinut varmasti juhlatuulelle varsinkin, jos varsinainen joulu on ohi ja kylmä sää saa kaipaamaan hieman lisäriemua.

 

 

Romanttinen kävely jugendmaisemissa

Riika on tunnettu ”hiljaisesta keskustasta” (Klusais centrs), joka on täynnä ainutlaatuisia jugendrakennuksia.

Pröystäilevät julkisivut, elävän näköiset patsaat, ja upeat yksityiskohdat voivat kesäisin välillä jäädä puiden piiloon. Talvella pääset kuitenkin ihailemaan jokaisen rakennuksen kauniita yksityiskohtia.

”Hiljaisen keskustan” merkittävimmät nähtävyydet löytyvät viehättävältä Alberta iela -kadulta. Vaikka katu onkin aika lyhyt, jokainen sen varrella oleva talo on oma taideteoksensa.

On Alberta Street in Riga, you can enjoy unique Art Nouveau-style buildings

Photo on Live Riga

Jos kylmyys käy sietämättömäksi, tutustu vallankumoukselliseen lämmitysratkaisuun ja kulttuuriin lähistöllä sijaitsevassa Jugendmuseossa. Siellä on esillä tämän kaupunginosan historiaa sekä ainutlaatuisia taideteoksia, jotka antavat hyvän kuvan Latvian taide-elämästä.

Art Nouveau Museum presents the history of this city quarter in Riga

Photo on Tripadvisor

Tänä vuonna 100 vuotta täyttävä historiallinen Splendid Palace -elokuvateatteri on toinen merkittävä jugendkohde.

Sen uusbarokkityylinen julkisivu pronssiveistoksineen kätkee sisälleen uusrokokootyyliset sisätilat eksoottisine maalauksineen ja muistuttaa hieman kuuluisaa Versailles’n palatsia.

Rakennuksessa toimii edelleen elokuvateatteri, joten valitse jokin tuntemattomampi helmi tai menestyselokuva ja vietä ilta tässä historiallisessa kaunottaressa!

The historical Splendid Palace Cinema has an intriguing Neo-Rococo interior

Photo on Live Riga

Splendid Palace tarjoaa näkymät romanttiseen Vērmanes-puistoon. Kaupungin keskustassa sijaitseva Vērmanes-puisto on pala taianomaista talviparatiisia, jossa lapset leikkivät lumessa, pariskunnat käyskentelevät glögiä tai kuumaa kahvia siemaillen ja tasokas ravintola tarjoaa sydäntä lämmittävää ruokaa.

Puistossa sijaitseva Whitehouse-ravintola on tunnelmallinen paikka, jossa voit käydä pitkiä keskusteluja, viettää unohtumattomia iltoja ja nauttia mahtavia gourmetelämyksiä.

Sen laaja valikoima aasialaista ja eurooppalaista ruokaa saa sinut palaamaan sinne lukuisia talvi-illallisia varten. Muista kokeilla heidän uskomattomia kala- ja äyriäisruokia.

The Whitehouse restaurant in Vermanes Garden serves exceptional seafood

Photo on Tripadvisor

 

 

Lämminhenkinen ilta taiteen ja jatsin parissa

Ei ole koskaan liian kylmää viettää iltaa vanhassa panimossa, eihän? Briānan alue on paikallisten keskuudessa suosittu uusi kortteli, jossa sijaitsee jammailusessioita ja konsertteja tarjoava M/Darbnīca-jatsibaari, rakastettu Labietis-olutbaari, pelkästään simpukoita ja makkaroita tarjoileva teollishenkinen Desiņas un mīdijas -kahvila sekä monta muuta paikkaa, joissa voit viettää unohtumattoman illan.

Tämä kortteli sijaitsee historiallisen C. C. von Stricky -kartanon ja panimon alueella ja pitää sisällään nykyaikaisia suuntauksia ja vuosisatoja vanhaa arkkitehtuuria.

Pue päällesi mukava villapaita, tilaa kanelilla tai inkiväärillä maustettu lämmin juoma ja koe Riian talviyö paikallisten tapaan!

M/Darbnīca in the Briāna Quarter often hosts jazz nights and concerts

Photo on M/Darbnīca

Talvi on erinomaista aikaa tutustua uusimpiin taideprojekteihin. Riiasta löytyy useita riippumattomia taidemuseoita, joissa voit tyydyttää luovaa puoltasi.

Esimerkiksi erinomaisessa nykytaiteen keskuksessa Zuzeumissa on Latvian suurin yksityinen taidekokoelma.

Sen minimalistinen sisustus yhdessä ainutlaatuisten taideteosten kanssa tarjoaa mahtavat puitteet upealle iltapäivälle, minkä lisäksi voit nauttia herkullisia leivonnaisia sen kahvilassa.

Current exhibition at the Zuzeum contemporary art centre - Redzes lauks

Photo on Instagram

Nykytaiteen keskus Kim? sijaitsee vanhalla teollisuusalueella, joka tunnetaan nykyään nimellä Sporta Kvartāls.

Se on vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä vanhastakaupungista ja täynnä nousevien latvialaisten taiteilijoiden töitä.

Omistajat työskentelevät jatkuvasti näyttelyn laajentamisen eteen ja tarjoavat herkullisia yllätyksiä jopa kaikkein ahkerimmille kävijöille.

 

 

Ansaittu kylpyläloma

Kyllä, Baltian maissa voi olla talvisin kylmää. Mikään ei ole kuitenkaan parempaa kuin raikkaan ilman hengittäminen sen jälkeen, kun olet viettänyt muutaman tunnin kuumassa saunassa tai porealtaassa.

Lämpimän veden ja kylmän ilman ihanasta yhdistelmästä pääsee parhaiten nauttimaan Espa Rīga -kylpyläkeskuksessa.

Tämä ylellinen kylpylä sijaitsee kaupungin sydämessä, ja erilaisten saunojen, porealtaiden ja hierontojen lisäksi sen katolla on lämmitetty ulkoallas. Koe talvi-ilman tyrmäävä vaikutus kasvoillasi samalla, kun rentoudut lämpimässä vedessä!

Enjoy the open-air pool on the roof at the city centre at ESPA Riga spa centre

Photo by ESPA Rīga

Latviassa on talvisin paljon muutakin nähtävää kuin Riika, joten matkusta junalla tai bussilla lähikaupunki Jūrmalaan ihailemaan lumista hiekkarantaa. Vaikkei Itämeri jäädykään talvisin, sen rannoille kannattaa suunnata tuuliselle mutta virkistävälle kävelylle.

Päätä kävelyretki merenrannalla rentouttavaan kylpylähoitoon Jūrmala Spa -hotellissa, jossa tarjotaan meripihkahierontoja.

Enjoy leisurely time together at the Hotel Jūrmala Spa

Photo on Tripadvisor

Vaihtoehtoisesti voit paeta kaupungin valoja lumipeitteiselle mökille kauas puiden keskelle.

90 minuutin automatkan päässä Riiasta sijaitseva Annas Design Hotel Spa on oivallinen kohde talvista lomamatkaa varten.

Sen huoneet ja sviitit on suunniteltu kotoisaan minimalistiseen tyyliin, ja sen takkojen viereen on ihana käpertyä kuuman kaakaomukin kanssa. Lisäämällä muutaman kylpylähoidon ja romanttisen kynttiläillallisen teet matkasta sinne unohtumattoman.

Annas Design Hotel Spa can be a great getaway from the city buzz

Photo on Tripadvisor

Tiesitkö, että Latvian pinta-alasta noin viisi prosenttia on suota? Talvi on erinomaista aikaa tutustua näihin upeisiin luontokohteisiin.

Jos haluat nähdä vielä tavallista vaikuttavampia näkymiä ja vaaleanpunaisen ja violetin värisiä taivaita, suunnittele retki aamunkoittoon. Valitse jokin Latvian lukuisista soista, vuokraa lumikengät ja koe koskematon talviluonto!

Experience The Great Kemeri Bog Boardwalk in the wintertime

Photo on Latvia travel

 

Varaa lentoja seuraavaan kohteeseen: Riika

 

 

Liettua

Tunnelmallista joulushoppailua

Aitoa lumoa, upeita koristeita ja ainutlaatuisia käsintehtyjä lahjoja – Vilnasta löytyy kaikkea tätä!

Ylellinen joulukuusi luo tunnelmaa tuomiokirkkoaukion joulukaupunkiin, jossa on tarjolla runsaasti erilaisia herkullisia ruokia ja mahtavia joululahjaideoita.

Sen puutalot saavat sinut tuntemaan, kuin olisit astunut sisään moderniin joulusatuun ja uskoisit edelleen joulupukkiin. Aukion joulukuusta pidetään usein yhtenä Euroopan kauneimmista.

Catch your Christmas spirit at the Cathedral Square in Lithuania

Photo on Instagram

Suuntaa lähistöllä olevalle Vincas Kudirka -aukiolle, jossa voit löytää persoonallisia lahjoja sekä tavata niiden ihania tekijöitä.

Tämä tyylikäs tori on oikea valinta kaikille, jotka etsivät ainutlaatuista lahjaa tai harvinaislaatuista matkamuistoa jouluisesta Vilnasta. Ota mukaasi kotiin hieman liettualaista vilpittömyyttä ja lämpöä!

The Christmas market in Vincas Kudirka Square will be the best place to buy gifts

Photo on Instagram

Koko vanhakaupunki on valaistu värikkäin jouluvaloin vuotuisen Christmas in Vilnius -valofestivaalin ansiosta.

Valot johdattavat kävijöitä moniin upeisiin koristelukohteisiin ja Vilnan tapahtumiin nostattaen juhlatunnelmaa ja valaisten jalanjälkiä lumessa.

Take a walk through the Vilnius Old Town to appreciate the Christmas light festival

Photo on Instagram

Makeannälkää potevien kannattaa suunnata viehättävään Ponių laimė -kahvilaleipomoon.

Tämä jälkiruokaparatiisi on kuin joulukartano, jonka vaikuttavasti koristeltu ulkosivu jättiläismäisine karkkikeppeineen ja joulukuusineen kutsuu ohikulkijoita herkuttelemaan.

Kuvankauniit kakut ja pikkuleivät sekä laadukkaat eurooppalaiset ruokalajit saavat sinut palaamaan sinne uudestaan ja uudestaan!

Picture-worthy cakes and cookies at the Ponių laimė café and bakery

Photo on Tripadvisor

 

 

Kuninkaallinen matka historian halki

Vilnan keskusta on täynnä monumentteja ja historiallisia rakennuksia, joissa kannattaa käydä. Vilna oli Liettuan kuningaskunnan pääkaupunki 1200-luvulla, ja tuosta kuninkaallisesta loistosta on vielä jotain aistittavissa tänäkin päivänä.

Rauhallinen kävely talvella Vilnan linnakompleksin kuninkaallisella alueella saa sinut tuntemaan itsesi kuningasperheen jäseneksi.

Explore Vilnius Old Town and Vilnius Castle Complex

Photo by Gabriel Khiterer on Instagram

Parhaat näkymät Vilnaan ja sen läpi virtaavalle Neris-joelle avautuvat Gediminas-tornista, joka kohoaa vanhankaupungin ylle. Nämä näkymät tarjoavat matkan ajassa taaksepäin, sillä Vilnassa on onnistuttu säilyttämään vanhat rakennukset osana alati kasvavaa keskustaa.

Nauti tunnelmasta samalla, kun lasket alaspäin leijailevia lumihiutaleita ja tunnet pohjoistuulen hiuksissasi!

The best view of Vilnius Old City can be seen from Gediminas Tower

Photo on Instagram

Vilnan uljas tuomiokirkko on yksi Vilnan keskeisistä maamerkeistä eikä ihme – valkoiset seinät ja vaikuttava kupoli hehkuvat aivan uutta valoa talvisaikaan.

Sen laaja aukio on suosittu tapaamispaikka paikallisten keskuudessa. Voitkin usein nähdä ihmisten maleksivan kärsimättömästi aukiolla heidän odotellessaan rakkaidensa saapumista romanttiselle kävelylle halki vanhankaupungin.

View to the Vilnius cathedral at snowy nighttime

Photo on Instagram

Mikään ei sovi talveen paremmin kuin tukeva ateria, ja sen valmistamisen liettualaiset todella osaavat. Vilna on täynnä tyylikkäitä ravintoloita, joissa voit päättää päivän perinteiseen ja samalla ylelliseen tapaan.

Ertlio Namas vie vieraansa historialliselle makumatkalle ja tarjoaa paikallisia makuelämyksiä eri vuosisadoilta modernilla twistillä.

Vaikuttavaan keskiaikaiseen linnakompleksiin tutustumisen jälkeen on ehdottomasti nautittava herkkuresepteistä, joita liettualaiset ovat valmistaneet vuosisatojen ajan.

Ertlio Namas will let you taste centuries-old dishes with a modern twist

Photo on Tripadvisor

 

 

Näitä elämyksiä ei kannata jättää väliin

Ihmettelikö joku, miltä nykyaikainen talvenvietto näyttää? No kenties vaikkapa luisteluhetkeltä entisessä neuvostovankilassa.

Lukiškės-vankila on mahtava talvikohde heille, jotka etsivät ulkoaktiviteettia kaupungin keskustasta.

Luistelusessioon voi yhdistää kierroksen vankilassa, jolloin pääsee kokemaan 1900-luvun rangaistuslaitoksen karun tunnelman.

During winter, Lukiškės Prison will let you enjoy an ice-skating session at a former Soviet prison

Photo by Rytis Seskaitis on Instagram

Myyttinen Užupiksen alue vanhassakaupungissa on taiteenystäville rakas kävelykohde.

Tätä vaihtoehtoista kaupunginosaa on usein verrattu Pariisin Montmartreen ja Kööpenhaminan Christianiaan rosoisen arkkitehtuurin, postmodernien rakennusten henkiinherättämisen ja lukuisten tunnelmallisten kahviloiden ansiosta.

Synkkä talvisää sopii näille karuille kaduille loistavasti ja tekee kävelystä alueen halki jännittävän elämyksen.

The Angel of Užupis a sunny winter day

Photo by Patryk Biegański on Instagram

Pakene kylmyyttä kulttuurin pariin vierailemalla MO-museossa. Tämä modernin taiteen ja nykytaiteen museo sijaitsee kaupungin keskustassa, ja siellä pääset tutustumaan liettualaisen taiteen uusimpiin suuntauksiin.

Rakennus on jo itsessään minimalistinen taideteos, sillä se on valtava kuutio, jossa on futuristinen aukko sisäänkäyntinä.

MO Museum and its outdoor installation

Photo by Rytis Šeškaitis on Go Vilnius

Tiiliseinät, kirkkaat ikkunat ja koristevalot johdattavat ihmiset historialliselle Senatorių Pasažas -kulkuväylälle, josta on äskettäin muokattu monipuolinen ravintolamaailma. Kahdessa ravintolassa sekä lukuisissa kahviloissa ja kaupoissa keskitytään paikallisiin tuotteisiin ja käytetään raaka-aineina luomutilojen tuotteita eri puolilta maata.

Have an exclusive tasting dinner at Nineteen18 in Senatorių Pasažas

Photo on Go Vilnius

 

 

Talviterapiaa ainutlaatuisella Kuurinkyntäällä

Upea talviaurinko ja kirkkaanvalkoinen lumi luovat täydelliset puitteet reippaalle ulkoilupäivälle! Hyppää autoon ja aja Liettuan länsipäässä sijaitsevalle luonnonihmeelle Kuurinkyntäälle nauttimaan ainutlaatuisesta talvielämyksestä meren äärellä.

Kyntään Itämerestä erottavan Kuurinhaffin jäädyttyä kokonaan on aika vuokrata jääpursi ja lähteä purjehdukselle. Tätä lajia voi harrastaa vain talvisin, ja se saa taatusti hymyn leviämään kasvoillesi ja adrenaliinin virtaamaan siinä määrin, että haluat kokea sen uudelleen joka vuosi.

Once the Curonian Lagoon is completely frozen, you can go on an ice sailing adventure

Photo on Instagram

Jos talviset ulkoaktiviteetit eivät ole makuusi, nauti vaikka kupillinen teetä jossain Liettuan lukuisista virkistyskeskuksista.

Kuuluisa Egles sanatorija -terveyskylpylä sijaitsee Vilnan lounaispuolella ja vetää ihmisiä eri puolilta Baltiaa korkeatasoisten hieronta- ja rentoutuspalvelujensa ansiosta.

Lukuisat saunat, altaat ja henkilökohtaiset hoito-ohjelmat saavat sinut tuntemaan itsesi uudeksi ihmiseksi.

Egles sanatorija is a medical spa that provides the highest-quality massages and relaxation

Photo on Booking

Lämmitä kehoasi niin sisä- kuin ulkopuolelta Vilnan ylellisessä Nidos Kopos -meripihka hieronta keskuksessa.

Meripihka on suosittu matkamuisto, jota voi ostaa joka kadunkulmasta. Talvisaikaan myös sen parantavat ominaisuudet nousevat korkeaan arvoon. Hankkimalla meripihkajauhoa, -öljyä, -hiekkaa ja -voidetta sekä lämpimiä meripihkapusseja sinulla on synkän talven varalle varastossa hieman auringonpaistetta.

Have an exclusive and healing amber massage at the Nidos Kopos centre

Photo on Tripadvisor

 

Varaa lentoja seuraavaan kohteeseen: Vilna

 

 

Viro

Talviperinteitä ja Michelin-kulttuuria

Vanhankaupungin joulutorien lisäksi Tallinnan suurin perinteinen joulujuhla järjestetään Viron ulkoilmamuseossa.

Talvi on ollut perinteisesti verkkainen ja rauhallinen vuodenaika, minkä vuoksi museossa panostetaan tällöin yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden juhlistamiseen.

Muista kokeilla käsitöiden tekoa ja virolaisten perinteisten lasten lautapelien pelaamista sekä maista herkullista hehkuviinin virolaista versiota glögiä.

Winter is the perfect time to taste Estonian mulled wine called glögi

Photo on Unsplash

Piparkakun tuoksu leijailee jokaisella kadulla Muotoilu- ja arkkitehtuurigalleriassa järjestettävän perinteisen Piparkoogi Maania-näyttelyn ansiosta.

Noin sata taiteilijaa luo siellä pienoistaloja, koruja ja jopa vaatteita joulunajan suosikkiherkusta eli piparkakusta.

Jos tunnet olosi erityisen nälkäiseksi näyttelyn jälkeen, voit napata pikkuleivän museon kahvilassa.

Visit the traditional Gingerbread Mania exhibition in Tallinn

Photo on visit Tallinn

Jazzahtavat joulusävelmät valtaavat Tallinnan 29.11.–15.12., jolloin kauan odotettu Christmas Jazz Festival järjestetään.

Tätä tapahtumaa ei todellakaan kannata jättää väliin, sillä lukuisat konserttitalot eri puolella kaupunkia muuttuvat talven ihmemaiksi ja toivottavat niin paikalliset kuin vierailijat nauttimaan joulun musiikkitaiasta modernilla otteella.

Christmas Jazz Festival takes place in various concert halls all over Tallinn

Photo by Festival Jazzkaar on Flickr

Merenranta voi vaikuttaa talvella tyhjältä, koska ihmisiä, jahteja ja erilaisia palveluja on siellä silloin vähemmän. Se tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että meri on jälleen villi ja kesyttämätön.

Ihastele jalkojesi jättämiä jälkiä koskemattomaan lumiseen hiekkaan ja suuntaa sen jälkeen unohtumattomalle makumatkalle johonkin Noblessnerin satama-alueen tasokkaista ravintoloista.

Michelin-starred restaurant 180° by Matthias Diether with a view of the marina port

Photo on visit Estonia

Sieltä löytyy kaksi Michelin-ravintolaa: 180° by Matthias Diether ja NOA Chef’s Hall.

 

 

Lumoavia keskiaikaisia elämyksiä

Vaikka Tallinna tunnetaankin puiden ja puistojen kaupunkina, lehtien tiputtua kaupungin todelliset värit pääsevät esiin ja voit ihailla upeita erilaisia historiallisia rakennuksia ja kapeita mukulakivikatuja.

Vanhakaupunki näyttää tuolloin erityisen kauniilta keskiaikaisten tornien Pitkän Hermannin, Neitsyttornin ja Paksun Margareetan huipuilta.

The view of Tallinn city covered with snow during the daytime

Photo on Unsplash

Keskiaikaiset teemat kutsuvine tulisijoineen ja ylellisine asuineen ovat kaupungin ravintolamaailmassa myös hyvin esillä.

Jos haluat maistaa aidoimpia keskiajan virolaisia ruokia, valitse kohteeksesi Olde Hansa -ravintola vanhassakaupungissa. Noin 700 vuoden ajan huolellisesti säilytetyt reseptit tuntuvat todelliselta joulun ihmeeltä.

Jos haluat uppoutua oikein kunnolla taianomaiseen satutunnelmaan, vähän matkan päästä löytyy toinen keskiaikainen helmi – III Draakon. Tässä tummasävyisessä ja hieman salaperäisessä tavernassa vallitsee arvoituksellinen tunnelma ja ruoka on konstailematonta ja lämmittää taatusti käveltyäsi ympäri lumista kaupunkia.

Visit the Olde Hansa restaurant in the Old Town for authentic Estonian dishes

Photo on visit Estonia

Romanttisimmat tapaamiset ja ylellisimmät juhlat on Tallinnassa perinteisesti järjestetty loisteliaassa Kadriorgin palatsissa.

Tämä barokkityylinen linna rakennettiin 1700-luvulla, ja nyt se on avoinna matkailijoille taidemuseona.

Sen unenomaiset sisätilat ja ulkokuori huokuvat taianomaista tunnelmaa erityisesti talvella, jolloin niiden kirkkaat värit erottuvat selvästi harmaasta ympäristöstä. Ripaus ranskalaista tyylikkyyttä pohjoisen karussa talvessa luo henkeäsalpaavan upean yhteisvaikutelman.

The graceful Kadriorg Palace, covered in snow

Photo on Unsplash

 

 

Katuruuan paratiisi

Himoitsitpa sitten perinteistä hapankaalia ja uuniperunoita tai mehukasta burgeria ja rapeita ranskalaisia, Tallinnasta löytyy taatusti jotain herkullista jokaiseen makuun.

Viru-keskuksen ravintolamaailma ja Balti Jaam-tori täyttyvät paikallisten viljelijöiden tuotteita maistelevilla ihmisillä, joululahjarahojaan pikaruokaan tuhlaavilla teineillä ja matkailijoilla, jotka kuljeskelevat ympäriinsä tarjolla olevia herkkuja ihmetellen.

Place a visit to the Viru Food Hall for Tallinn’s food scene

Photo on visit Estonia

Telliskiven teollisuusalue on ympäri vuoden käymisen arvoinen kohde, jonne hakeutuvat Tallinnan luova nuoriso ja paikallisia design-tuotteita etsivät henkilöt.

Se on täynnä avantgardistisia seinämaalauksia ja pieniä kahviloita, joihin ihmiset ahtautuvat lämmittelemään kylmän sään aikana. Sen keskeisin maamerkki on valokuvamuseo Fotografiska Tallinn, jonka näyttelyt laittavat kävijänsä ajattelemaan uudella tavalla ja näkemään maailman eri näkökulmasta.

Plan a visit to the Fotografiska Tallinn photography museum

Photo on visit Estonia

Rotermannin yrityskortteli minimalistisine tiili- ja lasirakennuksiin henkii Viron pohjoista sykettä.

Korkeiden toimistokompleksien lisäksi Rotermannista löytyy Røst – yksi kaupungin parhaista leipomoista. Tämä gluteenipitoinen paratiisi on skandinavialaistyylinen hapantaikinaleipomo ja samalla viehättävä kahvila, joka kutsuu kaikkia matkailijoita rentoutumaan leivonnaisen ja lämpimän juoman parissa.

Ahead to the Røst if you are looking for one of the most delicious bakeries in town

Photo on visit Estonia

 

 

Metsäretkeilyä

Viron ikivihreät metsät näyttävät uskomattoman vihreiltä valkoista lunta vasten. Tutustu Viron kauniiseen luontoon varaamalla off-road-retki Pakrin niemimaalle.

Näillä retkillä kävijät viedään metsien halki pitkin upeaa rannikkoa, minkä lisäksi heidän on mahdollista päästä tutustumaan ensimmäisen maailmansodan ja neuvostoajan linnoituksiin.

Lighthouse on the Pakri Peninsula in winter

Photo on Pakri tuletorn

Jos autot eivät ole juttusi, lähde sen sijaan rekikoiraretkelle! Erilaisilla retkillä läpi Järvseljan ja Peipsiveeren luonnonsuojelualueiden pääset kokemaan eksoottisia talvielämyksiä ja ihailemaan huurteista maisemaa reestä käsin.

Retkiin kuuluu aina leppoisa nuotiohetki retkieväineen, mikä on mukava tapa päättää reipas ulkoilupäivä.

See the snow on Tallinn's landscape from a dog-pulled sled

Photo on visit Estonia

Viron metsistä löytyy joskus taianomaisia temppeleitä, jotka tunnetaan myös savusaunoina. Savusauna on juuri sitä, mitä keho tarvitsee ulkona kylmässä vietetyn pitkän päivän jälkeen.

Näitä pieniä saunoja on rakennettu eri puolille maata yleensä jonkin vesistön äärelle, jotta saunasta pääsee kastautumaan veteen saunomisen jälkeen.

Savusaunan puhdistava ja rentouttava vaikutus tunnetaan myös Suomessa hyvin. Jantsun tilan savusaunassa saunarituaaliin kuuluu kupillinen perinteistä paikallista yrttiteetä ja erityistä saunaviskiä, jotta veri lähtee kiertämään hieman rivakammin.

Enjoy a local herbal tea and a special sauna whisk on the Jantsu Talu farm

Photo on visit Estonia

Aurinkoisina talvipäivinä tarvitset asiaankuuluvat vaatteet ja varusteet, minkä jälkeen olet valmis tutkimaan luontoa hiihtäen!

Viron suosituin hiihtokeskus sijaitsee Otepään kaupungissa. Tunne raikas talvituuli ihollasi kiitäessäsi rinnettä alas tai tutustu kaikessa rauhassa metsälatuihin murtomaasuksilla.

 

Varaa lentoja seuraavaan kohteeseen: Tallinna

 

 

Cover photo by Live Riga
Teksti Marta Metuzāle

Tutustu suosituimpiin nähtävyyksiin

Samanlaisia artikkeleita

Olemme suosittuja Instagramissa

Seuraa meitä Instagramissa
Seuraa meitä Instagramissa